Silmälääkärin vastaanotolla

Silmälääkärin vastaanotolla

Ennen silmien tutkimista lääkäri kyselee terveydentilastasi, aiemmista sairauksista ja silmäoireista. On tärkeää, että vastaat kysymyksiin tarkasti ja mainitset kaikki lääkkeet, joita käytät (sekä tabletit että silmätipat). Muista mainita sekä reseptilääkkeet että käsikauppalääkkeet. Silmälääkärille mentäessä on hyvä ottaa mukaan myös vanhat silmälasireseptit ja -kortit.

Näöntarkkuuden mittaus

Näontarkkuuden mittaus

Tavallinen näkötaulu näöntarkkuuden mittausta varten.

Varsinaisessa silmätutkimuksessa tutkitaan ensimmäiseksi näkökyky eli ns. keskeinen näöntarkkuus. Yleensä määritetään ensiksi kaukonäkö ja sen jälkeen tarkistetaan lähinäkö. Näöntarkkuus mitataan niin, että potilaalle näytetään kirjaimia, numeroita tai kuvioita, jotka tulisi näkötaululta luetella. Silmälääkäri käyttää tutkimuksessa usein taittovirheitä korjaavia linssejä parhaan mahdollisen näkökyvyn määrittämiseksi. Tämä osa tutkimuksesta onkin jo ennestään tuttua, jos sinulle on aikaisemmin määrätty silmälasit tai piilolasit.

Silmämikroskooppitutkimus

Rakolamppu
Silmämikroskooppi on välttämätön tarkassa silmätutkimuksessa (a). Tämä potilas sairastaa pseudoeksfoliaatiota ja glaukoomaa. Mykiön pinnan pienet valkoiset läikät (nuoli) saadaan näkyviin rakolampulla (b).

Mikroskooppitutkimus on tärkeä osa silmätutkimusta, ja se tehdään yleensä aina silmälääkärin vastaanotolla käydessä. Silmämikroskooppi on tarkoitusta varten suunniteltu suurentava laite, jossa on valolähteenä ns. rakolamppu ja jolla silmä voidaan tarkkaan tutkia. Sitä sanotaan myös biomikroskoopiksi.

Tutkimusta varten potilasta pyydetään nojaamaan leukansa ja otsansa erityisiin tukiin. Rakolampulla lääkäri näkee silmän suurennettuna. Rakolampun ohut valonsäde valaisee silmän ja parantaa kohteiden näkyvyyttä.

Silmänpaineen mittaus

silmänpainemittari
Silmänpaineen mittaus silmänpainemittarilla. Sininen valo helpottaa mittausta

Rakolamppututkimuksen jälkeen mitataan silmänpaine. Silmänpaineen mittaus eli tonometria on tärkeää, koska silmänpaine on tärkein glaukooman kulkuun vaikuttavista tunnetuista tekijöistä. Silmänpaine täytyy mitata tarkasti.

Mittausta varten silmään tiputetaan tippa puudutetta. Se saattaa kirvellä hetken. Silmän pinta puutuu muutamassa sekunnissa. Tämän jälkeen silmänpaine voidaan mitata sarveiskalvon pinnalta. Silmänpainemittari asetetaan varovasti silmän pintaa vasten. Tutkimus on nopea, luotettava ja yleensä ei tunnu juuri lainkaan.

Silmänpaineen voi mitata muillakin menetelmillä. Puhallustonometri, jossa käytetään ilmasuihkua apuna mittauksessa, ei ole tarkkuudeltaan yhtä hyvä kuin silmälääkärin käyttämä paineenmittausmenetelmä. Sitä käytettäessä ei tarvita kuitenkaan silmätippoja. Puhallus silmän pinnalla tuntuu hetken epämiellyttävänä, mutta tämäkin mittaus on yleensä kivuton.

Gonioskopia eli kammiokulman tähystys

Gonioskopia

Gonioskopian eli kammiokulman tähystyksen avulla tutkitaan kammionesteen ulosvirtauskohtaa. Silmän pinnalle asetetaan erityinen piilolasi (a). Lääkäri tutkii sen läpi trabekkelikudosta (nuoli), jonka kautta kammioneste virtaa ulos silmästä (b).

Gonioskopian avulla selvitetään kammiokulman tila ja se minkä tyyppistä glaukoomaa potilas sairastaa. Lääkäri puuduttaa silmän pinnan ja asettaa silmään erityisen peililinssin, jonka avulla pystyy tarkastelemaan kammiokulman rakennetta. Silmämikroskooppia käyttäen lääkäri pystyy selvittämään, onko kammiokulma rakenteellisesti avoin ja onko kammiokulmassa pigmenttiä tai esimerkiksi kiinnikkeitä. Tutkimuksen aikana silmän pinnalla voi tuntua vähän painetta piilolasia siirrettäessä, mutta se ei yleensä tunnu epämiellyttävältä.

Silmänpohjan tutkimus

Näköhermo
Tällaisena lääkäri näkee näköhermon.

Glaukooma vaurioittaa näköhermoa, mutta vaurio ei aiheuta kipua ja on siksi vaikea itse havaita. Onkin tärkeää, että silmälääkäri tutkii huolellisesti silmän takaosan, jossa näköhermo sijaitsee. Silmälääkäri käyttää tähän tarkastukseen yleensä erityistä linssiä ja silmämikroskooppia. Lisäksi silmään voidaan tiputtaa ennen tutkimusta mustuaista laajentavia tippoja, jotta näköhermo näkyisi paremmin.

Potilaan kannalta kirkas valo voi häikäistä silmää tutkimuksen aikana. Mikäli häikäisy on erittäin voimakasta voi tästä mainita silmälääkärille, joka voi mahdollisesti säätää tutkimusvaloa himmeämmäksi, mikäli näkyvyys silmään tämän sallii. Tutkimuksen jälkeen näkö saattaa olla hetken hiukan hämärtynyt. Mikäli tutkimuksessa on käytetty mustuaista laajentavia tippoja, on lukeminen yleensä vaikeaa ja näkökin olla hämärtynyt useamman tunnin ajan. Kirkkaalla ilmalla aurinkolasien käyttäminen helpottaa häikäisyä. Yleensä mustuaisten laajentamisen jälkeen ei pysty ajamaan autoa ja tähän olisikin hyvä varautua, kun tulee perusteelliseen silmätarkastukseen silmälääkärille.

Silmälääkäri voi myös ohjata potilaan silmänpohjan valokuvaukseen, jolla silmänpohjan muutokset voidaan dokumentoida myöhempää seurantaa varten.

Monet muutkin sairaudet glaukooman lisäksi voivat huonontaa näköä tai vaurioittaa näköhermoa tai verkkokalvoa. Silmänpohjatutkimuksen yhteydessä myös nämä muut sairaudet on mahdollista todeta.

Näkökenttätutkimus

Näkökenttätutkimus suoritetaan tietokoneavusteisella näkökenttälaitteella. Potilasta pyydetään katsomaan tietokoneen pallomaisen pinnan merkkivaloon ja ilmoittamaan nappia painamalla aina, kun näkee tietokoneen sytyttämän valonvälähdyksen. Välähdyksiä tulee sattumanvaraisesti näkökentän eri puolilta. Tutkimukseen kannattaa suhtautua rennosti ja hakea alkuun hyvä istumisasento. Tutkimuksen perusteella tietokone kartoittaa näkökentän toiminnan ja piirtää siitä kuvan.